Nelikymppisen naisen kroppa
Huoh!
Olen koko ikäni liikkunut. Liikkuminen on ollut mieluisaa, helppoa ja olen saanut siitä voimia.
Nykyään liikkumisen esteenä on kuitenkin huomattavasti enemmän asioita kuin nuorempana:
Ensiksi: Kolme raskausaikaa ja kolme synnytystä. Lantio ei ole ollut oma itsensä vuosikausiin, se väsyy helpommin, se ei kannattele minua kuten ennen. Varsinainen syy on syvissä lihaksissa ja lantiopohjanlihaksissa, joita en ole minkään raskauden jälkeen saanut kunnolla palautettua. Koska koen olevani lihakseton lötkö, liikunta ei tunnu niin virkistävältä tai tehokkaalta kuin ennen.
Toiseksi: Lapset. Ne pikku taapertajat vaativat niin paljon läsnäoloa, huomiota ja hellyyttä, että vaikka voisin työpäivän päätteeksi mennä liikkumaan, en useinkaan raaski valita liikkumista lasten sijaan. Vaikka tiedän, että siitä hyötyisi koko perhe.
Kolmanneksi: Iän mukanaan tuomat jäljet kropassa. Minun kohdalla heikoin lenkki on alaselkä. Tämä liittyy varmasti kohtaan yksi, eli raskauksien myötä venyneet ja löystyneet lihakset keskivartalossa ja lantionpohjassa. Raskauksien aiheuttamien hankaluuksien lisäksi teen toimistotyötä ja ajan työmatkoja autolla. Vaikka töissä seison melko paljon työpöytäni ääressä, istumista ja paikallaan tönöttämistä tulee ihan liikaa. Alaselkä on alkanut oireilla erilaisilla kivuilla. Ja kipu on kurjaa, lamauttavaa ja itsetuntoa rusentavaa.
Nelikymppisenä kroppa ei enää millään muotoa ole saman muotoinen kuin nuorempana. Voi, miten joskus kesähelteillä kaipaan niitä nuoruuden sileitä, hoikkia reisiä tai allittomia käsivarsia! Välillä säpsähdän peilin edessä, miten ryppyiseksi kasvojeni iho on jo käynyt. Se tuntuu ihan hirveältä. Olen joutunut luopumaan vartalossani jo niin monesta asiasta: ihon kimmoisuudesta, selän kestävyydestä, napakasta vatsasta.
Toisaalta kroppa ei ole ikinä ennen tuntunut niin tutulta ja rakkaalta kuin nyt nelikymppisenä. Kun vatsamakkarat ahdistavat, sanon itselleni, että hei, tämä vartalo on tehnyt mahtavan työn kantaessaan kolme lasta tähän maailmaan! Tämä kroppa on kestänyt jo nelisenkymmentä purevaa pakkastalvea ja kesäpaisteet! Tämä kroppa pitää minut pystyssä, vaikka viimeiset seitsemän vuotta olen valvonut jonkin verran lähes joka yö! Vau, mikä kroppa!
Terkuin,
Nelikymppinen äiti
Olen koko ikäni liikkunut. Liikkuminen on ollut mieluisaa, helppoa ja olen saanut siitä voimia.
Nykyään liikkumisen esteenä on kuitenkin huomattavasti enemmän asioita kuin nuorempana:
Ensiksi: Kolme raskausaikaa ja kolme synnytystä. Lantio ei ole ollut oma itsensä vuosikausiin, se väsyy helpommin, se ei kannattele minua kuten ennen. Varsinainen syy on syvissä lihaksissa ja lantiopohjanlihaksissa, joita en ole minkään raskauden jälkeen saanut kunnolla palautettua. Koska koen olevani lihakseton lötkö, liikunta ei tunnu niin virkistävältä tai tehokkaalta kuin ennen.
Toiseksi: Lapset. Ne pikku taapertajat vaativat niin paljon läsnäoloa, huomiota ja hellyyttä, että vaikka voisin työpäivän päätteeksi mennä liikkumaan, en useinkaan raaski valita liikkumista lasten sijaan. Vaikka tiedän, että siitä hyötyisi koko perhe.
Kolmanneksi: Iän mukanaan tuomat jäljet kropassa. Minun kohdalla heikoin lenkki on alaselkä. Tämä liittyy varmasti kohtaan yksi, eli raskauksien myötä venyneet ja löystyneet lihakset keskivartalossa ja lantionpohjassa. Raskauksien aiheuttamien hankaluuksien lisäksi teen toimistotyötä ja ajan työmatkoja autolla. Vaikka töissä seison melko paljon työpöytäni ääressä, istumista ja paikallaan tönöttämistä tulee ihan liikaa. Alaselkä on alkanut oireilla erilaisilla kivuilla. Ja kipu on kurjaa, lamauttavaa ja itsetuntoa rusentavaa.
Nelikymppisenä kroppa ei enää millään muotoa ole saman muotoinen kuin nuorempana. Voi, miten joskus kesähelteillä kaipaan niitä nuoruuden sileitä, hoikkia reisiä tai allittomia käsivarsia! Välillä säpsähdän peilin edessä, miten ryppyiseksi kasvojeni iho on jo käynyt. Se tuntuu ihan hirveältä. Olen joutunut luopumaan vartalossani jo niin monesta asiasta: ihon kimmoisuudesta, selän kestävyydestä, napakasta vatsasta.
 |
| Treenitrikoot toimittavat nykyään lähinnä kotihousujen virkaa. Salilla näitä ei ole käytetty pitkään aikaan. |
Toisaalta kroppa ei ole ikinä ennen tuntunut niin tutulta ja rakkaalta kuin nyt nelikymppisenä. Kun vatsamakkarat ahdistavat, sanon itselleni, että hei, tämä vartalo on tehnyt mahtavan työn kantaessaan kolme lasta tähän maailmaan! Tämä kroppa on kestänyt jo nelisenkymmentä purevaa pakkastalvea ja kesäpaisteet! Tämä kroppa pitää minut pystyssä, vaikka viimeiset seitsemän vuotta olen valvonut jonkin verran lähes joka yö! Vau, mikä kroppa!
Terkuin,
Nelikymppinen äiti
Kommentit
Lähetä kommentti