Johtamista työssä ja kotona
Nelikymppisenä työuraa on takana jo melko monta vuotta. Olin kotona lasten kanssa parissa pätkässä yhteensä noin kuusi vuotta -ihan tarpeeksi pitkään! Silti työvuosiakin on kertynyt toistakymmentä vuotta.
Kolmannen lapsen vauvavuoden jälkeen aloin kaivata työelämään oikein todenteolla. Olin opiskellut kotiäitivuosina uutta alaa ja välillä epätoivoisenakin miettinyt, mihin ikinä työllistyisin puklun tuoksuisena, hompssuisena kotiäitinä.
Minulla kävi kuitenkin niin hyvä onnenkantamoinen, että pääsin vanhan työnantajani palvelukseen uudelle paikkakunnalle, ihan uusiin tehtäviin. Nykyinen työni on johtoportaan hommaa, ja viihdyn siinä superhyvin. On innostavaa saada handlata isohkoja kokonaisuuksia, suunnitella työtä pitkällä tähtäimellä ja pyrkiä olemaan niin hyvä esimies kuin vain ikinä osaan olla.
Työssä sekä asioiden että ihmisten johtaminen tuntuu tulevan minulta aika luontevasti. Kehittymistä on aina, mutta uskoisin, että perusteet ovat kunnossa. Myös täällä kotona helposti otan johtavan roolin.
Minulle on ollut haasteellista ja samalla älyttömän helpottavaa luovuttaa vastuuta lasten asioista entistä enemmän miehelle. Meitä on kaksi huolehtimassa näistä rakkauden hedelmistä, ja nyt kun minä olen työssä, mies hoitaa yhtälailla päikkykuljetuksia, kuravaatteiden pesua, kaverisynttäreiden järjestelyä ja kaikkea sitä ihanaa ja rasittavaa ja työlästä ja mukavaa, miten pienten lasten vanhemmat joka päivä touhuavat. Sitä työtä, mikä ei lopu, vaikka kuinka pyykkää tai pyyhkii nenää tai rauhoittelee riitoja -sama show on edessä saman tien uudestaan.
Vaikka blogin otsikko on nelikymppinen äiti, koen olevani paljon muutakin kuin äiti. Äitiys kenties määrittää merkittävimmän osan minusta, mutta olen myös vaimo, aikuinen nainen, teen kovasti töitä nykyisessä työssäni ja haluan päästä tulevaisuudessa yhä uudenlaisten haasteiden eteen.
Onko teissä lukijoissa kaltaisiani työntekoon innostuneita äitejä?
Terkuin,
Nelikymppinen äiti
Kolmannen lapsen vauvavuoden jälkeen aloin kaivata työelämään oikein todenteolla. Olin opiskellut kotiäitivuosina uutta alaa ja välillä epätoivoisenakin miettinyt, mihin ikinä työllistyisin puklun tuoksuisena, hompssuisena kotiäitinä.
Minulla kävi kuitenkin niin hyvä onnenkantamoinen, että pääsin vanhan työnantajani palvelukseen uudelle paikkakunnalle, ihan uusiin tehtäviin. Nykyinen työni on johtoportaan hommaa, ja viihdyn siinä superhyvin. On innostavaa saada handlata isohkoja kokonaisuuksia, suunnitella työtä pitkällä tähtäimellä ja pyrkiä olemaan niin hyvä esimies kuin vain ikinä osaan olla.
Työssä sekä asioiden että ihmisten johtaminen tuntuu tulevan minulta aika luontevasti. Kehittymistä on aina, mutta uskoisin, että perusteet ovat kunnossa. Myös täällä kotona helposti otan johtavan roolin.
Minulle on ollut haasteellista ja samalla älyttömän helpottavaa luovuttaa vastuuta lasten asioista entistä enemmän miehelle. Meitä on kaksi huolehtimassa näistä rakkauden hedelmistä, ja nyt kun minä olen työssä, mies hoitaa yhtälailla päikkykuljetuksia, kuravaatteiden pesua, kaverisynttäreiden järjestelyä ja kaikkea sitä ihanaa ja rasittavaa ja työlästä ja mukavaa, miten pienten lasten vanhemmat joka päivä touhuavat. Sitä työtä, mikä ei lopu, vaikka kuinka pyykkää tai pyyhkii nenää tai rauhoittelee riitoja -sama show on edessä saman tien uudestaan.
Vaikka blogin otsikko on nelikymppinen äiti, koen olevani paljon muutakin kuin äiti. Äitiys kenties määrittää merkittävimmän osan minusta, mutta olen myös vaimo, aikuinen nainen, teen kovasti töitä nykyisessä työssäni ja haluan päästä tulevaisuudessa yhä uudenlaisten haasteiden eteen.
Onko teissä lukijoissa kaltaisiani työntekoon innostuneita äitejä?
Terkuin,
Nelikymppinen äiti
Kommentit
Lähetä kommentti