Tekstit

Nelikymppisen naisen kroppa

Kuva
Huoh!


Olen koko ikäni liikkunut. Liikkuminen on ollut mieluisaa, helppoa ja olen saanut siitä voimia.


Nykyään liikkumisen esteenä on kuitenkin huomattavasti enemmän asioita kuin nuorempana:


Ensiksi: Kolme raskausaikaa ja kolme synnytystä. Lantio ei ole ollut oma itsensä vuosikausiin, se väsyy helpommin, se ei kannattele minua kuten ennen. Varsinainen syy on syvissä lihaksissa ja lantiopohjanlihaksissa, joita en ole minkään raskauden jälkeen saanut kunnolla palautettua. Koska koen olevani lihakseton lötkö, liikunta ei tunnu niin virkistävältä tai tehokkaalta kuin ennen.


Toiseksi: Lapset. Ne pikku taapertajat vaativat niin paljon läsnäoloa, huomiota ja hellyyttä, että vaikka voisin työpäivän päätteeksi mennä liikkumaan, en useinkaan raaski valita liikkumista lasten sijaan. Vaikka tiedän, että siitä hyötyisi koko perhe.


Kolmanneksi: Iän mukanaan tuomat jäljet kropassa. Minun kohdalla heikoin lenkki on alaselkä. Tämä liittyy varmasti kohtaan yksi, eli raskauksien myötä venyneet ja lö…

Johtamista työssä ja kotona

Nelikymppisenä työuraa on takana jo melko monta vuotta. Olin kotona lasten kanssa parissa pätkässä yhteensä noin kuusi vuotta -ihan tarpeeksi pitkään! Silti työvuosiakin on kertynyt toistakymmentä vuotta.





Kolmannen lapsen vauvavuoden jälkeen aloin kaivata työelämään oikein todenteolla. Olin opiskellut kotiäitivuosina uutta alaa ja välillä epätoivoisenakin miettinyt, mihin ikinä työllistyisin puklun tuoksuisena, hompssuisena kotiäitinä.





Minulla kävi kuitenkin niin hyvä onnenkantamoinen, että pääsin vanhan työnantajani palvelukseen uudelle paikkakunnalle, ihan uusiin tehtäviin. Nykyinen työni on johtoportaan hommaa, ja viihdyn siinä superhyvin. On innostavaa saada handlata isohkoja kokonaisuuksia, suunnitella työtä pitkällä tähtäimellä ja pyrkiä olemaan niin hyvä esimies kuin vain ikinä osaan olla.





Työssä sekä asioiden että ihmisten johtaminen tuntuu tulevan minulta aika luontevasti. Kehittymistä on aina, mutta uskoisin, että perusteet ovat kunnossa. Myös täällä kotona helposti otan jo…

Nelikymppisenä voi vihdoin hengähtää

Kuva
Perjantaita!

Lapsikatras nukkuu jo pedeissään. Ekaluokkalainen on nykyään melkeinpä säännöllisesti ensimmäisenä unessa -taitaa koulu väsyttää pientä oppijaa. Pikkusiskot rauhoittuvat isoveljen unentuhinaan.

Minä en voinut olla aloittamatta uutta blogia! Kirjoittelin puolitoista vuotta sitten muutamien kuukausien ajan silloisen elämäntilanteen painamana. Sitten elämäntilanne muuttui, ja kirjoittamisen tarve muuttui. Nyt arki on löytänyt uudet uomansa ja huomaan, että into kirjoittamiseen on palannut.

Blogin otsikko, nelikymppinen äiti, on lähes totta. Oikeasti olen vielä hieman alle nelikymppinen, mutta koen kuuluvani jo tuohon ikäjoukkoon.

Nelikymppinen.

Jes!

On helpottavaa olla nelikymppinen. Kaksikymppisenä olin ahdistunut ja pelokas. Elämä oli outoa ja pelottavaa ja minä olin tosi pieni vielä. Lisäksi minulla oli paniikki siitä, että en IKINÄ löydä miestä itselleni! Mistä sen voisi löytää? Miten? Mitä jutella miehille, miltä pitäisi itse näyttää ja miltä ei saisi näyttää?

Kolmekymppi…